Toinen

Olen päättänyt lähteä etsimään häntä. En tiedä mistä aloittaisin, onhan minulla koko maailma etsittävänä. Päätin kuitenkin aloittaa helpoimasta, aloitan vanhasta junavaunusta joka sijaitsee metsässä aivan vanhan kouluni rehtorin talon vieressä. Tiesin että sieltä etsiminen olisi aivan turhaa, sillä ei hän siellä kuitenkaan olisi. Käytyäini todistamassa itselleni ettei hän ole siellä, oli aika palata kotiin. Kotona juoksin suorinta tietä huoneeseeni, laitoin valot pois, sytytin kaikki kahdeksan vaalenapunaista kynttilää ja itkin katsoessani meidän valokuvaa. Itken aina kun katson kuvaa, tulisin varmaan aina itkemään kuvaa katsoessani. Se on minulle liian raskasta, ensin isä ja sitten vielä hän. Miksi en saa olla koskaan onnellinen, onko se liika vaadittu? Olin ollut ennen iloinen ja onnellinen. Isän syöpädiaknoosin jälkeen tajusin että elämäni tulisi muuttumaan täysin. Tiesin että minun täytyi huolehtia isästä, kaikki vaapaa-aika mikä minulla olisi käytettäisin  isän hoitamiseen. Mutta entäs milloin minulla on aikaa olla poikaystäväni kanssa ja viettää aikaa ystävieni kanssa, olinhan vasta viisitoista. Se päivä jolloin sain sanoa viimeisen kerran isälle rakastavani häntä, muutti kaiken. Oli aika alkaa huolehtia itse itsestään, ei olut enää ketään kuka olisi tehnyt ruuan tai maksanut sähkölaskut. Tiesin että pystyisin huolehtimaan itsestäni mutta, aikuiset eivät uskoneet minua. Idiootit sossut en kaivannut kenenkään apua. Olin tottunut että saan päättää itse omista asioistani. Jouduin siajaisperheeseen. Perhessä riitelin joka päivä, en tykännyt heistä ollenkaan. Tiedän että olisi ehkä ollut parempi vain yrittää tulla toimeen heidän kanssaan, mutta se oli vain yksinkertaisesti mahdotonta. Perheitä tuli ja meni olin ollut jo kahdeksassa eri perheessä kunnes vihdoin minut sijoitettiin nuoren naisen kotiin. Ajattelin aluksi että tämä on varmaan vain joku akka, jonka luota tulisin muuttamaan alle kuukaudessa pois, mutta ei tutustuin yhteen maailman ihanimmista ihmisistä. Reetta. Ei, hän ei ole minulle mikään pelkkä Reetta. Hän on äitini. Se ihminen, jolle voin kertoa kaikki ilot ja surut. Vaikkakin pystyin kyllä kertomaan poikaystävälleni melkein mitä vaan, mutta en hänelle halunnut kuitenkaan ihan kaikke kertoa.