Murettu sydän (osa 6)

En tiedä kauan olimme ajaneet, nukahdin nimittäin autoon. Kun olimme perillä Noel herätti minut. Nousin autosta ja olimme tulleet pellon reunaan. Siellä oli hiljaista. Lähdimme kävelemään peltoa pitkin. Pelolla kasvoi sinisiä kukkia, Noel keräsi minulle kimpun niitä. Olimme kävelleet jonkin aikaa kunnes näin pöydän keskellä peltoa. Pöydän peitti iso valkoinen pöytäliina. Pöydän päällä oli kaksi lautasta,lasit sekä kukkia. Kävelimme pöydän luokse. Siellä oli täydellistä. Mutta mitä me sitten syötäisiin? minä kysyin. Häpesin kysymystäni koko loppu illan. Noel sanoi: Malta hetki meidän tarjoilija saapuu kohta. Onko meillä oma tarjoilija?kysyin. Tottakai on Noel vastasi söpö hymy kasvoillaan. Istahdin tuoliini ja katselin ympärilleni. Olin onnellinen, ajattelin että tulisin olemaan koko loppu elämäni maailman onnellisin tyttö. Mutta niin ei käynyt. Olin kuitenkin onnellinen että se sain olla juuri  minä joka valloitti hänen sydämmensä.